sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Marraskuussa ahkeroidaan

 Joulujuttuja tietenkin. Joulukuussa on myyjäiset, sinne on mukava tehdä jotain kivaa ja tietty joululahjat on jo kovaa vauhtia valmistumassa.

Vidia kissa Keränen on sulostuttamassa päiviämme täällä maalla ja kaikki me nautitaan varmasti aivan yhtä kovasti. Toinen on niin söpö ja pehmoinen ihana. Toisaalta tyttären toiset (niin niitä on nyt kolme, sillä Luka-herra on liittynyt seuraan) kissa nauttivat varmasti myös, kun Vidia on täällä. Voi se olla joulun aikaan hulinaa, kun neljä kissaa valloittaa Soralan. Huh:)

 No tässä sitten pari huivia kuivumassa. Todella mukava malli neuloa. teen niitä nyt sitten monta ja sitten etsin uuden mallin, jos enää ikinä haluan tehdä neulehuiveja:)
















Pari nukkeakin on tullut väsättyä valmiiksi. Balleriinalle laitoin oikein helmet kaulaan. Ja mekko on tällä kertaa olkaimeton. Merimies on erimies. Eli Kalle ystävällisesti teki Pärnäsellä miekan, jotta merimiehellä on sitten vähän enemmän uskottavuutta.

Pärnäsellä valmistuu muuten vaihteeksi nukkekirkko... ja nukkekotikin. Eli joulujuttuja... jeee. Ja teetä kuluu ihan kiitettävät määrät.

Tänään saimme tehdä avannon, oli järvi mennyt sitten jäätymään viime yönä (-10). Pelastusveneen airoilla hakkasin pienen avannona ja sitten parit "Pertunmaan Allit ry:n" jäsentä (Helena ja Laura) molskahtivat jäiden sekaan. Ja vau! Mikä fiilis!

Niin ja valmistuihan tuossa yksi kalamobilekin:)




lauantai 5. marraskuuta 2011

Syksyn kauneutta

Viime viikonloppuna sain tehtyä vähän pihaan asetelmia. Päätin meinaan, etten ostele mitään kanervia/callunoita pihaan, vaan teen piha-asetelmat itse. Noh, niistä tuli ihan jees, kun käyn hakemassa vähän lisää havuja pataan. Ja tuo syysasteri tuossa ulko-oven vieressä kyllä kuihtuu jossain vaiheessa. Sitten pitää vaan keksiä jotain uutta ja mukavaa.


Oikeesti oli tosi mukava kulkea vähän metsässä etsimässä jotain nättiä. Syksyllä metsässä on vain nättiä. Menin läheiselle kalliolle, jossa oli hirveesti jäkälää. Keräsin sitä tietty laajalta alueelta, ettei jäänyt suuria lovia maahan.

Käsityöt etenevät, revontulihuiveja valmistuu jälleen yksi. Ja vieläkin on ne pari vyyhteä kateissa, mistä piti tehdä kaksi joululahjaa. Kamalaa, jos pitää aloittaa siivoaminen, ennen kuin ne tupsahtavat eteeni. Merirosvokin sai miekkansa ja mobile odottaa keppejä. Kokeilin yhdestä vanhemmasta Modasta neulottavaa ja sitten huovutettavaa sydäntä, se on tehty, mutta pitää tehdä lisäksi jotain muutakin, että saan koneeseen vähän enemmän huovutettavia juttuja. Ja valmistumassa on lapaset...

Tänään leivoin pullaa, joten teekupponen maistuu kohta tosi hyvälle:)