tiistai 28. syyskuuta 2010

Käsitöitä ja uintia

Kiire meinaa olla taas liian hyvä ystävä, eli tarttis varmaan teherä jotahin. Ainakin kävin tänään uimassa ja nyt sitten olen tehnyt töitä. Eikös silloin kaikki pitäisi olla hyvin? Niin ja eilen valmistui sukat yläkerrassa ja alakerran sukkiin kokeilen pitsikuvioita - molemmissa varsissa tietenkin erilainen kuvio. Niistä tulee tosi loistavat joogasukat! Sain tänään kyllä sukkatilauksen, joten omat työt syrjään ja "oikeat" työt käteen:)

Vaikka välillä kiire tuntuukin kovalta, niin silti katselen kiivaasti ympärilleni, että oliskohan jotain kivaa duunia ympäristössä. Ehkä se ajatus tulee aina näin loppuvuodesta mieleen. Ja soitinkin jo yhteen paikkaan... se olisi kyllä tosi mielenkiintoinen. Täytyy oikein vakavasti miettiä.

Loppuviikko meneekin sitten kirjastossa töissä ja perjantaina on lautapeli-ilta. Jee! Sitä odotan kovasti. Toivottavasti porukkaa tulee paikalle.

Kyllä voi olla kaunista! Tässä kun katselen kunnantalolla ikkunasta ulos, niin puut ovat mitä upeimman värisiä, järvi kirkkaan sininen, ei pilveäkään näkyvissä. Voiko upeampaa enää olla?! Suuri huokaus... ja sitten taidankin lähteä kotiin tekemään ruokaa.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sukkia ja muuta sälää

Voi kun saisi jotenkin tätä energiaa tallennettua kevättä varten, tai yleensäkin, avaisi vain purkin tarvittaessa. Noh tarvii nyt vaan sitä sitten kuluttaa.

Kävin vaihteeksi eilen uimassa ja niin paljon vesi on kylmentynyt, että harkitsen jo hanskojen käyttöönottoa. Meinaan, kun oikein ui, siis ei vaan lillu, niin sormia palelee. Muualla kun on sitä mitä hylkeilläkin, niin se osa on hoidettu:). Niin siis uimisen jälkeen olisin taas tehnyt vaikka mitä! Menin sitten museolla nurmikon leikkuuseen. Ja sinne taidan mennä tänäänkin, nyt vain sisälle laittamaan paikkoja talvikuntoon. Ja ensi viikolla pitääkin sopia ryhmäkodin kanssa, että milloin tulevat museolle pihatalkoisiin.

Meillä on tosi mukava kehitysvammaisten aikuisten ryhmäkoti täällä ja siellä on riskejä miehiä ja iloisia naisia! Lupasin sitten keittää kahvit ja tehdä voileivät pihatalkoisiin. Eiköhän me saada mukava päivä aikaiseksi.

Tässä siis sukat, joihin kokeilin yhtä ohjetta Paraphernalia joka löytyy täältä. Kuvassa sukan kuvio näkyy aika huonosti, mutta tuolta ohjeen linkistä voi sitten katsella miltä ne näyttävät, tai miltä niiden pitäisi näyttää:). Ohjeessa oli myös vähän erilainen kantapää ja kärkikavennus, siis pitihän niitäkin kokeilla. Yläkuvassa olevat lapaset ja tossut odottavat laukun valmistumista, jotta saan ne kaikki kerralla pyykkikoneeseen. Ja sitten pyydänkin Kallea putsaamaan pyykkikoneen poistoletkun:)

Jaaha, pitäisköhän tehdä oikeita töitäkin... pah, taidan keittää kupin teetä, kun on vielä täytekakkuakin jäljellä:)

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Viikonlopun puuhasteluja

Tosiaankin pitkästä aikaa sain puuhastella koko viikonlopun, ja vielä kun naapurin lapset olivat yökylässä, niin sain vielä pötkötellä sängyllä, syödä karkkia ja katsella piirrettyjä! Jesh! Omat lapset kun on jo niin isoja, ettei heidän kanssaan enää oikein saa (paitsi tyttären kanssa aina joskus katsotaan Monsterit Oy...) sellaista tehdä, niin mukavaa, kun naapurin lapset tulevat välillä meille lainaan. Tehtiin me siis muutakin, eli käytiin metsäretkellä ja tehtiin ovikoristeita. Ja hienoja tuli!

Ja sitten kokeilin uudesta ihanasta kirjasta vähän huovutusta, siis neulahuovutusta. Raahasin kaikki villat ulos ja ei kun tekemään. Tässä toinen tuotos, se on huuhkaja ja pituutta sillä on 11 cm. Sain kirjan tyttäreltä synttärilahjaksi. Kokeilin myös kissaa, violettia sellaista, mutta se on vielä vähän kesken (näyttää ehkä enemmän apinalta kuin kissalta).

Helmin sukat ovat kohta valmiit. Nehän olisi olleet jo valmiit, mutta huomasin toisessa melkein valmiissa sukassa, että olin aloittanut sen 8 silmukkaa liian pienenä (muokkailin vähän ohjetta, kun niistä tulee polvisukat). Enää kärkikavennus, niin sitten saankin ne lähettää eteenpäin.

Mutta nyt on mentävä, ei teen juontiin vaan joogaan. Se on syksy ja kansalaisopistot!

torstai 9. syyskuuta 2010

Voi ei!

Siis ihan positiivisesti. Vietin eilen tosi ihanan päivän tyttären kanssa Hesassa, kierreltiin, höpötettiin, syötiin ja sitten se voi ei! Eli Novitan poistomyymälä! Se oli Turmiolan Tommin tie, eli säkillinen lankoja. Vaikka kuinka olin taas kerran päättänyt, ettei yhtään uutta lankakerää ennen kuin edes vähän on edellinen kasa vajennut. Mutta minkäs sitä ihminen itselleen voi!

Nyt on sitten lankoja lankoja lankoja. Tänä aamuna salakuljetin niitä sitten vinttiin ja levitin eri paikkoihin - ketähän minäkin sillä huijaan:). Mutta siis niin ihania lankoja, värejä, pehmoisia...  Jäljellä on vain tekemisen ilo:) Kesken on kyllä Helmin pitsiset polvisukat, ne täytyy tehdä ensin. Niin ja sitten on toinen tossu neulottava, että ne pääsen sitten huovuttamaan... Sitten uudet langat, ah ihanaa! Aloitan varmaan bambu-langasta tekemään pieniä eläimiä, tai sitten ehkä välillä vähän huovutusta!

Syksy, ihana syksy ja paljon energiaa!

torstai 2. syyskuuta 2010

Teekutsut

Viikonloppuna pidettiin sitten isän kanssa teekutsut (naamioitiin niihin sitten ne 130-vuotisjuhlat). Ja mukavaa oli, ihana oli tavata tuttuja ja tutustua uudestaan vanhoihin tuttuihin. Herkkuja oli pöydässä, eli leipomukset kai sitten onnistuivat:) Nyt sitten häämöttää jossain syksyllä reissu jonnekin lämpimään. Mukavaa juhlissa oli kai se, että teimme niitä yhdessä. Isäkin leipoi sconsseja... heh heh.

Katselin eilen illalla kuvia juhlista, yritin katsella, että olikohan nyt varmasti kaikista kuvia. Todennäköisesti ei! Mutta mielessä ovat kaikki - ainakin vielä. Eräs ystäväni meinaan kysyi heti sunnuntaina, että mikä oli parasta juhlissa? Se oli helppo sanoa - ihmiset. Ja tietty isä, joka oli kuin aurinko koko ajan.

Varsinainen päivähän on vasta ensi viikolla, vielä viikon voin sitten kulkea sandaaleissa ja verkkareissa, sitten alkaa jakkupuku- ja kopsukenkäkausi. Eikös kaikki aikuiset pukeudu sillai? Olen meinaan päättänyt siirtyä myöhäisestä murrosiästä varhaisiin vaihdevuosiin...